Voi sitä huhtikuista onnenpäivää, kun kauppakirjat oli viimein allekirjoitettu ja Honkasalo oli minun. Ensimmäistä kertaa 33-vuoteen minulla oli paikka, jossa minä olin "tilusteni herra". Kukaan ei tulisi sanomaan minulle, että pitää tehdä näin tai noin. Minä sain päättää.
Välittäjä vei meidät kaupantekijät vielä allekirjoitusten jälkeen kahville. Myyjä-osapuolena oli sisarukset, jotka olivat paikan perineet. Sain heiltä tilaa koskevia vanhoja karttoja ja kauppakirjoja. Ihania aarteita, joilla he omien sanojensa mukaan eivät enää tee mitään, mutta minulle ne ovat osa tämän paikan historiaa.
Samaan aikaan veljeni vaimo oli lastensa kanssa leiponut piirakan ja keittänyt termariin kahvia. He odottelivat malttamattomina koska tulee viesti, että nyt on kaupat tehty ja avaimet minun taskussani. Tämän viestin saatuaan he ajoivat vähintäänkin tuhatta ja sataa Honkasaloon.
Kyllä meillä oli tutkittavaa. Rakennuksia emme olleet aiemmin yhdessä päässeet sisältä tutkimaan, enkä minäkään lyhyen näytön aikana nähnyt kuin pintaraapaisun kaikesta.
Oli vanhoja huonokuntoisia huonekaluja, valaisimia ja laatikko tolkulla vanhoja astioita. Osassa oli Arabian leimat, osa oli Arabian kakkoslaatua ilman leimoja. Kaikki kuitenkin olivat minulle aarteita. Pihavajassa oli myös vanhoja työkaluja. Lähes piikittömiä haravia, kuluneita lapiota ja kuokkia, tarikoita, ruuvimeisseleitä, jakoavaimia jne. Olin kaikesta tästä niin onnellinen. Minun ei heti tarvitse ostaa työkaluja, vaan pääsen näillä alkuun. Tosin ruohonleikkurina oli vaan vanha tylsäteräinen työnnettävä kelaleikkuri. Sillä ei heinikon kimppuun ollut mitään asiaa, mutta yläpihan sillä sai joten kuten pidettyä siistinä. Paremman leikkurin hankin sitten joskus...
Olin aivan myyty ja todella onnellinen emäntä.
