Mitä kuuluu talvipistokkaille?

 Aiemmin kirjoitin talvipistokas kokeilusta, jossa pyrin lisäämään äitini pihalla kasvavaa syyshortensiaa. Nyt onkin aika kertoa mikä siinä oli lopputulos. 

No pistokkaat lähtivät hienosti vihertämään, eli muodostamaan lehtiä. Kuumimpaan helleaikaan päätin ottaa niiltä "hupun" pois. Se taisi olla osittain niiden tuho. Yksi kerrallaan pistokkaista nuupahti ja tiputti lehtensä. 

yksi pistokas kuitenkin selvisi hengissä. Ja se näytti nyt kolmantena kesänä tällaiselta.

2.8.2023

27.8.2023

Eihän tästä kokeilusta nyt mitään hortensia-aitaa saatu aikaiseksi, eikä sukulaisillekkaan jaettavaa tullut 😀 Kiva kokeilu kuitenkin ja onneksi edes yksi selvisi hengissä.

Tänä vuonnakin yritin monenlaisia pensaita lisätä tällä tavalla. Pistokkaita säilytin jääkaapin vihanneslokerossa. Kaikki kuolivat, joten ehkä ostan jatkossa pensaani puutarhaliikkeiden syysalesta.

Vanhan tuvan tuunausta

Vanhan mökin tupa oli/on ”vähän raihnainen”. Seinät tummuneet, lattia vino ja muutenkin parhaat päivänsä nähnyt. Tämä torppa tullaan purkamaan, kunhan uusi mökki valmistuu tontille. Sen vuoksi, emme olleet valmiita rahojamme haaskaamaan tähän. Mutta jotakin siitä huolimatta olemme tehneet.

Mieheni pelasti taas hävitettäväksi vietäviä maaleja. Vaalean eri sävyisiä ja eri merkkisiä. Eri materiaaleillekkin ne oli tarkoitettuja. Näillä maaleilla maalasin tuvan pinkopahvi-tapetti-seinät. Aikaa ja vaivaa se tietysti vei mutta ei maksanut mitään. Ja ilme kirkastui hetkessä.

Ostin myös Jätti Rätin alesta vaaleankeltaista verhokangasta 0,50€ /metri, ja ompelin niistä yhtenäiset verhot kaikkiin ikkunoihin.

Mieheni vanhemmat remontoivat omistamansa yksiön keittiön talvella 2019. Olimme heitä auttamassa ja otimme itsellemme vanhat keittiön kaapit, Askon vuosimallia 1972 olevat keittiökalusteet. Niistä saimme rakennettua tupaan uuden keittiöseinämän. Lattian vinous teki hommasta hiukan haastavan mutta yhdessä siitäkin selvisimme. Nyt on passissa oleva yhtenäinen taso ja reilusti säilytystilaa. Tuntuu kuin koko tupa olisi suoristunut tämän muutoksen ansiosta. Tämä muutos vei taas vain aikaa, ei rahaa.

Talvipistokkaista lisääminen kokeilussa

 Luin netissä joltakin sivustolta, että pensaita voi lisätä myös talvella otetuista pistokkaista. Ja nyt on kokeilussa hortenssian lisääminen.

Otin äidin valtavasta hortenssiasta helmikuussa pistokkaita, siis edellisen vuoden tuoreita oksia. Katkoin ne niin, että jokaiseen pätkään jäi kaksi silmuparia. Käärin oksat sanomalehteen ja laitoin sisälle lunta. Käärin tämän paketin vielä pyyheliinan sisälle ja "hautasin" paketin lumen alle. 

Viikon päästä lumet olivat sulaneet "hautapaikalta" ja pyyheliina-paketti makasi paljaana maassa. Kolasin pihan lumikasoista lunta päälle ja vanhan kansan viisauksien mukaan eristin lumikasan sahanpurulla.

Nyt ollaan huhtikuun puolessa välissä ja pihamaa on ollut jo pitkään lumeton. Ei meilläkään täällä ole lunta näkynyt mutta kyllä sitä velä täällä on...

Sahanpuru kasa

Ja alta paljastuu lunta

Pyyheliina-paketti löytyi, kuin löytyikin sieltä alta

Ja pyyhepaketin sisältä löytyi vielä uusi paketti

Joka sisälsi pistokkaat ja sinne helmikuussa laittamani lumet.

Pyrin toimimaan netistä lukemieni ohjeiden mukaan. 
Työnsin pistokkaat multaan, pussitin koko paketin ja laitoin pois auringonpaisteesta. Istutusmullan joukkoon sekoitn myös karkeaa mursketta. 

Saas nähdä mitä tulee? Vai tuleeko yhtikäs mitään. Aina kannattaa kokeilla

Hoitamaton piha työllisti, yllätti ja antoi rauhaa

 Hankkiessani tämän tilan, oli piha ollut toistakymmentä vuotta hoitamattomana. Siitä huolimatta jo huhti-toukokuussa alkoi maasta nousta monivuotisia perennoja. Oli myös viinimarjapuskia, omenapuita ja vadelmaa. Näitä pikkuhiljaa aloin muokkaamaan. Sain myös ystäviltäni pyytämättä apua. Eihän tällaisen hoitamattoman paikan muuttaminen hyvin hoidetuksi puutarhaksi tapahdu sormia napsauttamalla, mutta pikku hiljaa edetään kohti "päämäärää".

Ystäväni vanhemmat tarjoutuivat heti auttamaan minua. Miehekkäästi lehtipuhaltimella kalliot puhdistuivat ja naisväen voimalla uurastimme villiintyneen kukkamaan kimpussa ja saimmekin sen hiukan mallilleen. 

Kun ensimmäisen kerran lämmitin saunan, nostin kaivosta vettä ja aloin sitä lämmittämään saunan padassa. Voi tytöt mikä haju siitä tuli. Kaivo on keskellä viljapeltoa ja oli ollut käyttämättä toistakymmentä vuotta. Siellä oli varmasti satatuhatta hämähäkkiä, tuhat sisiliskoa ja vähintäänkin kymmenen käärmettä, kaikki kuolleina. Ja minä kuvittelin sillä peseväni itseni... Noup.

Ystävälläni oli onneksi pumppu, jonka avulla saimme tyhjennettyä ja pestyä kaivon. Vesi muuttui huomattavasti. Tosin tämän jälkeen on satanut tasaisesti ja sadevesitynnyreitä on hankittu jokaisen rännin alle. Olemme peseytyneet sadevedellä tai sadeveden puutteessa olemme hakeneet kanistereilla vettä paikallisen Salen tai K-marketin seinissä olevista hanoista.

Elämä tällaisessa paikassa ei ole aina ruusuilla tanssimista, eikä ihan hygienisimmasta päästä. Mutta se levollisuuden ja rauhoittumisen tunne, kun tänne pääsee työviikon jälkeen, antaa voimaa ja lisäpotkua jaksaa normaalia elämää.

Salainenpuutarha

 Ystäväni tuli ensimmäistä kertaa tutustumaan Honkasaloon. Kiertelimme ympäri tonttia ja tulimme ”puutarhaan”. Siellä kasvoi omenapuita ja heinikon seassa muutama kitukasvuinen herukkapensas. Puutarha rajoittui viereiseen peltoon ja metsään. Pellon rajalla kasvoi hoitamaton noin kaksimetrinen orapihlaja-aita. Ystäväni totesi: tämä on aivan ihana salainen puutarha. Orapihlaja-aita esti näkymän puutarhaan kauempana peltojen takana kulkevalta maantieltä.

Aita täydessä mitassa 2013

Tulimme ystäväni kanssa seuraavana talvena paikalle ja leikkasimme koko aidan noin 30 cm korkuiseksi. Siinä oli aika urakka mutta se kannatti. Nykyisin aita on tuuhea ja hyvinvoiva. Korkeutta tosin on huomattavasti vähemmän.

Leikattu aita lepää tuossa

Leikattu aita...

 

Salaisessapuutarhassa on tapahtunut paljon sen jälkeen, kun mieheni astui elämääni. Alkuun aikani ei yksinäni riittänyt koko paikan hoitoon ja tämä nurkka tontista oli vähän niin ja näin. Meillä oli aluksi siellä räätikkä- ja mansikkamaat. Vihannekset eivät kasvaneet kunnolla kovassa ja kuivassa maassa, jonka vedet joi rajan toisella puolella oleva iso koivu.
Mansikantaimet isäni kasvatti meille omista mansikkapuskiensa rönsyistä. Ne lähtivät todella hyvin kasvuun. Kuitenkin vierailtuani kummitätini luona sain vinkin: seuraa ettei niihin iske vattukärsäkäs. Ihmettelin mikä sellainen kärsäkäs oikein on? Kummitäti neuvoi pyöräyttämään kädellä pensasta ja jos aukeamattomat nuput tippuvat, on kärsäkäs käynyt viljelmällä.
Ja kuinkas kävikään, kun tein neuvon mukaan? Suurin osa nupuista varisi muovin päälle.
Jotakin torjunta-ainetta näihin kärsäkkäisiin olisi löytynyt mutta seuraavaksi muurahaiset löysivät tiensä muovin alle. Ne tappoivat puskan kerrallaan, vaikka kuinka yritin niitä myrkyttää. Ei auttanut veteen sekoitettava rae, eikä muurahaisrasiat.
Mansikkamaan kanssa tein keväällä ja kesällä paljon töitä, satoa ei siitä huolimatta tullut. Tuli ainoastaan harmaita hiuksia ja ärräpäitä suusta. Kiva oli kokeilla ja haaveilla omavaraisuudesta mansikoiden suhteen mutta joskus on parempi luovuttaa ja hakea marjat lähitilalta (tai kummitädiltä). Niinpä ehdotin miehelleni, että luovutaan koko mansikkamaasta. Ja lupa tuli. Jess!!

Ja tiedän, että salainen puutarha kuuluu kirjoittaa erikseen. Meillä tämän paikan nimi on kuitenkin Salainenpuutarha ja siksi olen päättänyt sen kirjoitusasun tuollaiseksi.

Ensimmäiset hetket emäntänä

 Voi sitä huhtikuista onnenpäivää, kun kauppakirjat oli viimein allekirjoitettu ja Honkasalo oli minun. Ensimmäistä kertaa 33-vuoteen minulla oli paikka, jossa minä olin "tilusteni herra". Kukaan ei tulisi sanomaan minulle, että pitää tehdä näin tai noin. Minä sain päättää.

Välittäjä vei meidät kaupantekijät vielä allekirjoitusten jälkeen kahville. Myyjä-osapuolena oli sisarukset, jotka olivat paikan perineet. Sain heiltä tilaa koskevia vanhoja karttoja ja kauppakirjoja. Ihania aarteita, joilla he omien sanojensa mukaan eivät enää tee mitään, mutta minulle ne ovat osa tämän paikan historiaa.

Samaan aikaan veljeni vaimo oli lastensa kanssa leiponut piirakan ja keittänyt termariin kahvia. He odottelivat malttamattomina koska tulee viesti, että nyt on kaupat tehty ja avaimet minun taskussani. Tämän viestin saatuaan he ajoivat vähintäänkin tuhatta ja sataa Honkasaloon.

Kyllä meillä oli tutkittavaa. Rakennuksia emme olleet aiemmin yhdessä päässeet sisältä tutkimaan, enkä minäkään lyhyen näytön aikana nähnyt kuin pintaraapaisun kaikesta.

Oli vanhoja huonokuntoisia huonekaluja, valaisimia ja laatikko tolkulla vanhoja astioita. Osassa oli Arabian leimat, osa oli Arabian kakkoslaatua ilman leimoja. Kaikki kuitenkin olivat minulle aarteita. Pihavajassa oli myös vanhoja työkaluja. Lähes piikittömiä haravia, kuluneita lapiota ja kuokkia, tarikoita, ruuvimeisseleitä, jakoavaimia jne. Olin kaikesta tästä niin onnellinen. Minun ei heti tarvitse ostaa työkaluja, vaan pääsen näillä alkuun. Tosin ruohonleikkurina oli vaan vanha tylsäteräinen työnnettävä kelaleikkuri. Sillä ei heinikon kimppuun ollut mitään asiaa, mutta yläpihan sillä sai joten kuten pidettyä siistinä. Paremman leikkurin hankin sitten joskus...

Olin aivan myyty ja todella onnellinen emäntä.

Maalaistyttö kaupungissa - Unelma omasta räätikkämaasta

 Olen Marjo, ihan just 42-vuotias nainen. Kotoisin Varsinais-Suomesta, Taivassalosta. Lapsuuteni vietin maatilalla ja vihasin kaikenlaisia peltotöitä. Siitä huolimatta vannoin, etten koskaan muuttaisi pois Taivassalosta. Ja kuinka kävikään? Kaksikymppisenä asuin jo Turussa, kerrostalossa.

Hetken elämä isossa kaupungissa ja "omassa" kerrostalokodissa oli todella hienoa. Käytiin kavereiden kanssa kahvilla, baarissa, shoppailemassa yms. Nopeasti kuitenkin tajusin, että kaipaan muuta... Sitä kotoisaa maalaismeininkiä.. Onneksi sain kummitädiltäni ”vuokrattua” Taivassalosta pienen maapläntin, johon istutin esikasvattamiani taimia. Niitä kävin viikoittain hoitamassa, mutta eihän niistä juurikaan suuhun pantavaksi mitään tullut. Aivan sama, kunhan sain multaa kynsien alle ja varpaan väleihin.

Vuodet vierivät ja asustelin edelleen Turun keskustan alueella. Esikasvatin taimia ikkunalaudalla ja istutin niitä, milloin kenenkin puutarhaan… Mutta omaa puutarhaa minulla ei ollut.

2012 pääsiäissunnuntaina olin veljeni perheen luona Vehmaalla kylässä. He olivat kuulleet, että Taivassalon kotipaikkamme viereinen ”tila” Honkasalo, oli tulossa myyntiin. He ehdottivat minulle, että hankkisin sen. Siinä illan mittaan asiaa ”pureskeltiin” ja seuraavana aamuna päätettiin lähteä paikan päälle käymään.

MITÄ OLI VASTASSA?

Vanha ryhdikäs päärakennus, jonka ikkunoista kurkimme sisään. Aika oli pysähtynyt ainakin kaksikymmentä,  jollei jopa kolmekymmentä vuotta sitten. Alkeelliselta näytti, mutta jotenkin kiehtovalta. Piharakennukset olivat myös vanhoja ja todellakin hoidon tarpeessa. Pihalta löytyi ränsistyneitä marjapensaita ja maasta oli alkanut nousta jo monivuotisia kukkia.

Tila oli aika lohduttoman oloinen. Mutta jo pihaan ajaessamme, tiesin, että tämän haluan itselleni. Ja niin myös veljeni perhe näki tilanteen. Minun pitäisi ehdottomasti tämä paikka itselleni lunastaa. Veljeni perhe oli muuttamassa seuraavana vuotena kotitilallemme, ja hekin halusivat minut viereensä.

Tilan hinta oli halpa, sillä päärakennus oli luokiteltu purkukuntoiseksi. Minulla ei ollut mitään kiinteää omaisuutta, vain hieman rahaa säästötilillä, joten pohdin saankohan edes tämän verran lainaa? Rohkaisin kuitenkin mieleni ja otin heti pääsiäisen jälkeen tiistaina yhteyttä välittäjään ja pyysin ennakkonäyttöä. Sen saimme sovittua saman viikon perjantaille.

Perjantaina ajelin paikalle ja isäni tuli myös mukaan. Näimme mökin sisällön ja sen kuinka huonossa kunnossa se oli. Se ei kuitenkaan meitä lannistanut, vaan näimme paikassa myös sen kauneuden, ja sen mitä tästä voi saada aikaan. Sain sen pienen lainan pankista, jonka tämän tilan hankintaan tarvitsin.

JA NIIN MINUSTA TULI HONKASALON EMÄNTÄ